When i look into the mirror
Mä en pidä itteeni erityisen kauniina. Enkä oo ikinä oikeen pitäny.
Kun mä katson peiliin, mä nään itteni; ihan normaalin 13-vuotiaan tytön. Mut mitä mun päässä liikkuu sillon?
Kun mä katson peiliin edestäpäin, mä nään pyöreä jalkasen tytön, jonka oikean puoleissessa reidessä on pyöreä arpi.
Mun solisluut on tunkeutunu liian näkyville ja se häiritsee mua tosi paljon. En tiiä onks se normaalia, mut mua se silti häiritsee.
Kun mä katon itteeni peilistä, josta perjaatteessa näkee vaan kasvot. (ellei sit peruuta nii paljo et törmää seinään) Mä nään tytön kasvot, joissa on jonkun verran epäpuhtauksia. Oon kuitenki aika onnellinen, et mul ei oo enää epäpuhtauksia niin paljon, ku esim. kolmannel tai neljännel luokal.
Mut kuitenki mulla on sitä vitun epäpuhtautta.
Mä nään tytön kasvot, joissa on kaksi jonku eeppisen mantelin muotosta vihreensinistä silmää, joista toinen on huomattavasti pienempi. Mut se oli pahempi, ku olin pienempi.
Mä nään tytön, jonka kasvoissa on nenä, (no shit, sherlock) joka on ehkä vähän liian iso.
Ennen välitin sen koosta enemmän, mut nyt en jaksa enää välittää niin paljoo.
Kun mä katson itteeni sivusta, mä nään edelleen ne pyöreet jalat. Mut niitten lisäks myös pyöreän vatsan; mun vatsa on pyöreämpi, ku mun muiden frendien. Se on piilossa paitojen alla,
mut mun oli silti vaikee olla leirikoulussa uimassa, kun pojat katto, ja vertas sitä muihi. Mut miks mä välittäisin poikien mielipiteistä?
Mä nään myös mun kädet, joissa on näppylöitä, koska ylikuiva iho.
Mut mä nään silti itteni. Mä en mahda sille mitään et se vitun jumala tai joku on muovannu musta tälläsen. Ja vaikka mä vihaan mun ulkonäköö, nii silti mun vaan on elettävä sen kanssa. Näytti se miltä vaan, nii parempaa ei saa (ellei oo kunnon podari)
-Amen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti